Suosituimmat lasten kanssa leikittävät leikit

Onko edessäsi lastenkutsujen suunnittelu ja järjestäminen tai pitäisikö muuten vain keksiä jälkikasvulle tekemistä? Eikö tule mitään mieleen, tai onko kaikki ideat käytetty jo, ja onko lähialueen pitserioiden pizzatkin jo testattu? Joskus oikean leikin löytäminen on vaikeaa, mutta ei hätää! Olet tullut oikealle sivulle, sillä tässä artikkelissa esitellään suosituimmat lasten kanssa leikittävät leikit, joiden joukosta varmasti löytyy jotakin sopivaa sinunkin tarkoituksiisi!

Lasten leikit ovat tärkeitä

Vettä kengässä

Tämä on hyvä leikki perheen pienimmille. Ensin lapset jaetaan kahteen ryhmään (jatkossa A ja B). Ryhmän A jäsenet menevät toisesta ryhmästä hieman kauemmas tai kääntyvät toisiin selin, jotta eivät näe, mitä ryhmä B tekee. Sitten ryhmän B jäsenet valitsevat A-ryhmästä parin itselleen. Kun kaikki ovat valinneet parinsa, B-ryhmän lapset tulevat yksitellen ja koittavat etsiä parinsa.

Tämä tapahtuu siten, että kumarretaan tai niiataan jonkun edessä. Parin ollessa väärä ei kumarreta tai niiata takaisin, vaan sanotaan “vettä kengässä”, jolloin toisen on hypittävä yhdellä jalalla pois ja yritettävä uudestaan. Jos B-ryhmäläinen on löytänyt oikean parinsa, hän saa jäädä pois pelistä, mutta hän ei kuitenkaan saa paljastaa muille, kuka hänen parinsa on.

Kymmenen tikkua laudalla

Tähän vauhdikkaaseen ulkoleikkiin tarvitaan vain lauta, kivi ja kymmenen suurehkoa tikkua tai pikkukeppiä. Kepit asetetaan laudan päälle, joka vuorostaan asetetaan kiven päälle. Yksi leikkijöistä nimetään etsijäksi. Joku leikkijöistä polkaisee lautaa niin, että tikut lentävät mahdollisimman kauas, jolloin etsijä alkaa etsiä tikkuja ja asettaa ne takaisin laudalle.

Sillä välin muut juoksevat piiloon. Kun etsijä on saanut kaikki kepit laudalle, hän huutaa “Kymmenen tikkua laudalla!” ja lähtee etsimään muita. Löytäessään jonkun, esimerkiksi Matin, hän juoksee takaisin laudalle ja huutaa kuka on nähty (“Matti nähty!”). Matti voi myös yrittää juosta etsijää nopeammin laudalle ja huutaa “Omat nimet kirjoissa!”, jolloin hän on turvassa. Muussa tapauksessa hän joutuu odottamaan muiden löytymistä. Muut leikkijät voivat yrittää pelastaa kiinni jääneitä juoksemalla laudalle ja polkaisemalla kepit uudestaan ilmaan, jolloin kaikki saavat piiloutua uudestaan ja etsintä aloitetaan alusta.

leikkiminen

Tervapata

Tätä leikkiä varten piirretään hiekkaiseen maahan suuri ympyrä ja sen keskelle pienempi. Sisempi ympyrä on “tervapata”. Leikkijät asettuvat suuremman ympyrän sisäpuolelle niin, että he katsovat ympyrän keskustaan päin. Yksi leikkijöistä valitaan kiertäjäksi. Hän lähtee keppi kädessään kiertämään ympyrää sen ulkopuolella, muiden selän takana. Kiertäjä pudottaa keppinsä jonkun kohdalla ja tämän on noustava ja lähdettävä juoksemaan ympyrän ympäri kiertäjää vastakkaiseen suuntaan. Se, joka ehtii ensimmäisenä takaisin tyhjälle paikalle, saa pitää sen. Jos kepinkantaja eli kiertäjä voittaa, hän saa nimetä uuden kiertäjän. Häviäjä putoaa leikistä.

Purkkis

Purkkis aloitetaan siten, että nurmikon keskelle asetetaan potkupallo. Sen jälkeen yksi leikkijöistä valitaan etsijäksi ja pallo potkaistaan mahdollisimman kauas. Etsijä juoksee pallon perään ja sillä välin muut piiloutuvat. Kun etsijä on saanut pallon kiinni ja on tuonut sen takaisin paikalleen, hän huutaa “Purkki kotona!” ja lähtee etsimään muita leikkijöitä. Aina löydettyään jonkun hänen on juostava takaisin pallon luo ja huudettava esimerkiksi “Mari purkissa!”. Toiset pelaajat voivat yrittää pelastaa kiinni jääneitä samalla tavalla kuin leikissä kymmenen tikkua laudalla: juoksemalla pallon luokse ja potkaisemalla sen pois.

Lapsen kasvatus

Peili

Tätä hiukan edellisiä rauhallisempaa leikkiä varten valitaan ensin yksi leikkijöistä “peiliksi”. Hän kääntyy selin muihin pelaajiin, jotka asettuvat samalle viivalle jonkin matkan päähän (n. 20 metriä) “peilistä”. Muut pelaajat lähtevät lähestymään peiliä, joka kääntyy varoittamatta heidän puoleensa. Jos hän huomaa jonkun liikkuvan, tämä joutuu palaamaan lähtöviivalle. Ensimmäinen “peiliä” koskettanut leikkijä pääsee seuraavaksi peiliksi.

Katso lisää leikkivinkkejä näistä linkeistä: 

https://www.omo.fi/puuhaa-lapsille/kymmenen-hauskaa-leikkia/

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/lasten_leikit/leikin_merkitys_lapselle/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *