Lapsen tunteiden ja käytöksen ymmärtäminen on toisinaan kinkkistä. Pysähdy, kuuntele ja lakkaa ratkaisemasta – arki helpottuu ja läheisyys syvenee. Näillä eväillä työssään ja kotonaan pärjää lasten tunneohjaaja ja perheiden vuorovaikutuskouluttaja Anne-Mari Jääskinen.

Teksti: Anna Taipale
Kuvat: Aura Nukari

Anne-Mari Jääskinen levittää lattialle kortteja, kiviä, paperia ja maaleja. Sääkartta irrotettavine aurinkoineen, pilvineen ja myrskyineen on valmiina päivän tunnekuulosteluita varten. Jääskinen vetää Järvenpäässä 6-12 vuotiaille lapsille kursseja ja yksityistä tunneohjausta, joilla leikin, draaman ja taiteen keinoin opetellaan omien tunteiden tunnistamista. Tarkoituksena on antaa lapselle välineitä tunteiden rakentavaan ilmaisuun, itsetuntemukseen ja omien voimavarojen löytämiseen. Kinkkiset tilanteet, kuten muutokset ystävyyssuhteissa, koulukiusaaminen, tai vaikeat vaiheet kotona tulevat tunnekoulun myötä lapselle helpommin käsiteltäviksi. Kurssilla opitaan myös rentoutumaan, kuuntelemaan toisia, sekä kunnioittamaan omaa ja muiden ilmaisua.

Jääskinen on käynyt Marja Lakkalan perustaman lasten tunnekoulu-koulutuksen, ja vetää nyt ryhmiä ja tunneohjauksia omissa toimitiloissaan. Vuodet omia lukkoja avatessa, tunteiden aitoa ilmaisua opetellessa ja luovan työn kursseilla ovat luoneet pohjaa tunnekoulutyön tekemiseen.

Lähihistoriamme sotineen on vaikuttanut siihen, että tunteiden käsitteleminen on ollut toisarvoista, kun on jouduttu keskittymään selviytymiseen. Tunnehaavat ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle, kun kipeitä asioita ei ole ollut tilaa käydä läpi. Ihmisen voimavarat ja itseluottamus kasvavat, kun hänellä on välineitä käsitellä omia tunteitaan, Jääskinen uskoo.

Keskeytä puuhasi ja kuuntele

Aikuinen saattaa toisinaan joutua pinnistelemään oivaltaakseen, mistä lapsen käytöksessä tai voimakkaissa tunteenpurkauksissa on kyse. Jääskinen kehottaa rentoutumaan: aina ei tarvitse ymmärtää, vaan tärkeintä on pysähtyä ja kuunnella. Selittely ja hyssyttely peittää lapsen tunteita, eikä tämä opi, että kaikenlaiset tunteet kuuluvat elämään.

Jos lapsella on meneillään itkukohtaus, aikuinen voisi keskeyttää omat puuhansa ja kertoa huomaavansa, että lapsella on paha mieli. Jos lapsi itse kertoo jotakin tunteestaan, aikuinen voisi yrittää hieman sanoittaa tunnetta auki. Tämä ei tarkoita papukaijamaista toistamista, vaan tunteen peilaamista omin sanoin takaisin lapselle.

Lapsen on helpompi vastata toteamukseen ”susta tuntuu nyt tosi kurjalta?”, kuin kysymykseen ”mikä on hätänä?”. Kun tunne saa tulla, se menee usein nopeasti ohi.

Jääskisen mukaan moni aikuinen pelkää olevansa riittämätön käsittelemään lapsen tunteita. Tunteen sanoittaminen ei kuitenkaan ole niin olennaista kuin se, että se tulee ”systeemistä” ulos.

Lapsi on usein itsekin hämmentynyt tunteidensa kanssa. Hän tarvitsee aikuisen sanojen ja tekojen kautta kokemuksia siitä, että oma tunne on sallittu. Kun lapsi tuntee tulevansa kuulluksi, hänen ei tarvitse ilmaista itseään ääripäiden kautta.

Raivari supermarketissa

Jääskinen on itse käynyt lähitaistelua leluhyllyjen välissä viimeksi edellisviikolla. Oman 4- vuotiaan pojan kanssa oli sovittu, että kauppareissulla voitaisiin käydä tutkimassa leluja. Markettiin päästyä 6-vuotias isoveli valahti hetkessä kalpeaksi, ja kertoi voivansa huonosti.

Nuorimmainen alkoi tietysti huutaa ja raivota pettymystään, kun kerroin että meidän täytyykin lähteä kotiin. Pienessä paniikissa olisin hetken vain halunnut napata pojat kainaloon ja painua kassalle.

Jääskisen mukaan aikuinen tahtoo yleensä, ymmärrettävästi, ratkaista hankalan tilanteen nopeasti, mutta silloin kaikkien tarpeet jäävät kuulematta. Jääskinen kannustaakin vanhempia kärsivällisyyteen lapsen tunteenpurkausten edessä – yleensä se lopulta myös säästää aikaa.

Kauppareissullamme olisin voinut alkaa torua nuorimmaistani ja retuuttaa hänet väkipakolla ulos. Kun rauhoituin hetkeksi, kuulin ja peilasin pojan pettymystä, hän tyyntyikin minuutissa. Lapsi sai itselleen tilaa oivaltaa tilanteen ja hyväksyä, että lelut jäivät sillä kertaa näkemättä.

Saako lapsi vallan?

Lapsesta ei automaattisesti kasva draamakuningas tai –kuningatar, kun hän saa ilmaista tunteensa. Jääskinen tarkentaa, ettei tunteiden kuulemisessa ole kysymys siitä, että kaikki käytös sallitaan.

Perheen kesken on hyvä puhua auki pelisäännöt. Aikuiset voivat keskustella lasten kanssa siitä, kuinka meidän perheessämme toimitaan kun mennään kauppaan, vieraisille tai nukkumaan. Monesti aikuinen vain odottaa lapsen käyttäytyvän tietyllä tavalla, ja nolostuu, kun tämä esimerkiksi vierailulla riehuu ja koheltaa.

Jääskisen mukaan arjessa voisi käydä lapsen kanssa läpi, mitä milloinkin on ohjelmassa ja kuinka on tarkoitus toimia. Kun aikuinen kertoo myös omista tarpeistaan, lapsi ymmärtää, mitä häneltä odotetaan. Silloin itseään on turvallista ilmaista.

Kyläilemään mennessämme kerron pojilleni, mitä vierailulla suurin piirtein tulee tapahtumaan, milloin syödään ja mitä lapset voivat tehdä silloin, kun aikuiset juttelevat. Kerron toivovani lasten leikkivän rauhassa toistensa kanssa. Jos lapset vieraisilla ollessamme kuitenkin riehaantuvat, kerron heille, että minusta tuntuu kurjalta ja pettyneeltä, kun en voikaan keskittyä juttelemaan omien ystävieni kanssa. Jos lapsia jännittää, käymme yhdessä läpi, mikä voisi helpottaa.

Uskalla olla neuvoton

Jääskisen mukaan kasvatuspuuhassa ei mikään mene pilalle, vaikka aikuinen ei aina olisi kärsivällinen tai johdonmukainen.
Aikuisen auktoriteettia ei vähennä, jos ei aina hallitse tilannetta tai tiedä, mitä lapsen kanssa pitäisi tehdä. Lapselle on arvokasta nähdä myös aikuisen aito tunne: kiukku, väsymys tai hermostuneisuus. Jos ihan oikeasti ei juuri nyt jaksa kuunnella lapsen protestilaulua, ei kannata teennäisesti alkaa käymään lapsen tunnetta läpi tämän kanssa.

Jääskisen perheessä ei aikuistenkaan välikohtauksia piiloteta lapsilta. Jos vanhemmilla on riitaa, se todetaan neutraalisti lapsillekin. Lapset oppivat, ettei ole maailmanloppu, jos isä ja äiti riitelevät, ja että vanhemmatkaan eivät ole täydellisiä. Saatamme kertoa lapsille esimerkiksi riidan jälkeen, että nyt isi lähtee hetkeksi ulos rauhoittumaan, mutta tulee ajallaan takaisin. Silloin lasten ei tarvitse huolestuneina arvuutella, mistä on kysymys – hekin kuitenkin aistivat kodin ilmapiirin. Kielteisistä tunteista ei kasva mörköjä, vaan lapsi oivaltaa, että kaikki fiilikset kuuluvat elämään.

Aikuinen voi myös kysyä lapselta itseltään, mitä tämä ehdottaisi omien ristiriitatilanteidensa ratkaisemiseksi.

Kun poikani riitelevät, toimin ikään kuin diplomaattina heidän välillään. Jos junaradan rakentamiskaavasta käydän tappelua, en uhkaa pakata rataa yläkaappiin, vaan kysyn kummaltakin, mistä riidassa on kysymys. Molemmat saavat vuorollaan kertoa, ja ehdottaa ratkaisua tilanteeseen. Yleensä löytyykin molemmille sopiva ratkaisu.

Anna tunteen tulla

• Pysähdy ottamaan lapsen tunne vastaan keskeyttämällä puuhasi
• Ilmaise lapselle kuulevasi häntä
• Tunnepurkauksen syytä ei tarvitse ymmärtää
• Älä puolustele, syyttele tai kysele liikaa
• Rauhallisuutesi ilmaisee lapsellesi, että hänen voimakkaatkin tunteensa ovat sallittuja

Ohjaa lasta ilmaisemaan kiukku tai turhautuminen itseä tai muita vahingoittamatta. Tyynyn hakkaaminen, juokseminen, huutaminen tai lattian polkeminen auttavat tunteen purkamisessa. Kun akuutti tunne on purettu, siitä voi vielä keskustella. Kerro lapselle omista lapsuuskokemuksistasi ja jaa omia tunteitasi. Lasta voi kannustaa myös maalamaan tai kirjoittamaan kokemuksestaan.

“Ennen tuli huudettua enemmän”

Mona Geitel, 7 maalaa paperille koulun pihaa, keinua ja luokkaa. Kouluun liittyvä jännitys piirtyy keltaisiksi kuvioiksi. Mona on osallistunut tunneryhmään, ja tahtoo jatkaa. Monan veli, Max 5, on ollut Jääskisen ohjauksessa yksin. Monan ja Maxin vanhemmat Miikka ja Tea Geitel kokevat, että lasten aloitettua tunneryhmässä koko perheessä on tapahtunut muutos.

Meillä on aina ollut paljon yhteistä aikaa, mutta tunteista ei ole juuri ollut tapana puhua. Aiemmin murjotin itse kolme päivää, jos olin itse jostain vihainen. Nykyään voin sanoa jo aikaisemmin, mikä mättää, Tea nauraa. Geitelin perheessä ensimmäinen tunnekoululainen oli Max, jolla fyysistä voimaa ja energiaa riittää. Päiväkodissa Max on puuhannut usein isompiensa kanssa, ja se on tuottanut välillä ongelmia, kun taitoa isompien leikkeihin ei vielä ole ollut. Aiemmin Max purki turhautumistaan tavaroita heitellen ja ympäriinsä koheltaen.

Ennen huusin jatkuvasti kieltoja ja käskin poikaa huoneeseensa miettimään. Aloin olla itsekin rasittunut, kun tuntui, etten hallinnut tilannetta ollenkaan. Monassa puolestaan näkyi meidän vanhempien tapa pitää asioita sisällään, Tea kertoo.
Nykyään Geiteleillä on tapana käyttää iltaisin paljon aikaa lukemiseen. Sarjakuviin eläytyessään lapset ottavat esiin omia kokemuksiaan ja puhuvat tunteistaan. Ainainen nahistelu ja tavaroiden viskominen on laantunut. Geitelit uskovat, että muutokseen on johtanut kaikkien perheenjäsenten tietoisuus siitä, että kuulluksi tullakseen ei tarvita valtaisaa souvia
On uskomatonta huomata välillä iltaisin, ettei talossa ole riidelty tai riehuttu päivän aikana kertaakaan. Joskus kun olen hermostunut lapsille, olen kuullut Monan sanovan Maxille että ”kyllä se kohta rauhoittuu, tule mun huoneeseen leikkimään”, Tea kertoo.