Tunteet ovat elämämme navigaattoreita ja viestintuojia. Tunteemme kertovat meille sekä tarpeistamme nyt, että täyttymättömistä tarpeistamme joskus menneisyydessämme. Tunteet ovat kuin parhain ystävämme, joka lempeästi tönäissen kertoo meille siitä, toimimmeko siitä sisäisestä totuudesta käsin, mikä meille kullekin on omanlaisemme – vai toimimmeko kenties jonkin vanhan kaavan mukaan tai sen takia, että haluamme tulla hyväksytyksi tai olla muille mieliksi. Tunteemme kertovat olemmeko ilmaisseet tarpeemme sellaisina kuin ne tunnemme, syyttämättä muita tai olematta itse uhri tai marttyyri – vai olemmeko ehkäpä nielaisseet tunteemme syvälle sisimpäämme ja peittäneet todellisen olomme muilta. Tunteemme kertovat meille siis tärkeitä viestejä meistä – siitä todellisesta minästä, joka olemme.

Tunteisiin tuleekin suhtautua – aivan kuten ystäväämmekin – kunnioituksella, lämmöllä ja rakkaudella ja kuunnella niitä herkällä korvalla.

Jokainen tunne on kokijalleen aina totta. Ei ole tilannetta, missä joku toinen voisi kertoa sinulle, miltä sinusta pitäisi tuntua tai miltä sinusta tuntuu. Jokainen meistä on varmasti silti joskus nuoruudessaan kokenut sellaista, tai tullut muuten ohitetuksi tarpeensa täyttymisessä.

Niillä voimavaroilla ja elämänkokemuksilla, mitkä meille siihen mennessä on ollut kertyneinä on ollutkin tarpeen suojata sisintään jollain toimintatavalla, mikä ei kuitenkaan enää tässä hetkessä – aikuisuudessa – ole tarpeen. Tällaisia toimintatapoja voivat olla esim. kontaktin katkaiseminen, kuoreen ja hiljaisuuteen vetäytyminen, aggressio tai mikä tahansa muu – kirjo on lukematon.

Aidon tunteemme katkaiseminen tai torjunta jollain toimintatavalla johtaa tunnelukon syntymiseen. Tunnelukkoja jätämme kehoomme matkamme varrella useista syistä. Ehkä tarpeisiimme ei olla vastattu, jolloin on ollut helpompaa vetäytyä kuoreemme tai ehkä tunne on tuntunut niissä olosuhteissa liian vaikealta ja pelottavalta kohdata ja tuntea pois. Ehkä meillä ei ole ollut ymmärtävyyttä lapsuusperheessämme tai lähipiirissämme ja olemme siksi suojanneet tunnetarpeemme sisimpäämme.

Oli syy tunteen patoamiseen tai kieltämiseen menneisyydessämme mikä tahansa, sen seurauksena oleva tunnelukko pysyy kehossamme niin kauan kunnes olemme itse valmiita ja halukkaita käsittelemään ja käymään tunteen lävitse. Tunnelukot alkavat tosin itsekin muistuttaa olemassaolostaan ja tarpeestaan päästä purkautumaan mm. kehollisina kiputiloina, psykosomaattisina oireina – masennuksena, väsymyksenä, päänsärkynä, jne. Tunnelukkojen oireet ovat yhtä moninaiset kuin lääketieteen tunnustamat taudinkuvat yleensäkin. Kaikkea löytyy – jokaiselle jotakin.

Kun automatisoituneiden toimintatapojen takana olevat tunnelukot ja täyttymättömät tarpeet pääsevät uudelleen tietoisuuteemme, käsittelyyn ja siten kehostamme ulos – on niiden seurauksena syntyneitä dynamiikkoja ja jopa tiedostamattomia automaatioitamme mahdollista päästä muuttamaan – jos niin valitsemme. Voimme toki myös valita jättää tietoisuuteemme nousseet tunnelukot ja toimintamallit käsittelemättä ja työstämättä. Toisaalta voimme myös valita olla auttamatta tunteita nousemaan pintaan – jatkaa entiseen malliin ja pitää tunteiden kirjo kuorien alla. Siihen vain kuluu kohtuuttoman paljon energiaa, minkä voisi käyttää myös elämäniloon ja aitoon elämiseen – itsestä käsin, omia tarpeitamme ja tunteitamme kuunnellen ja niitä ilmaisten. Vastuu valinnastamme on vain meillä itsellämme. Sinulla sinusta ja minulla minusta.

Copyright Anne-Mari Jääskinen, marraskuussa 2007