Miksi?
Miksi olemme lakanneet kysymästä miksi?
Vaatiiko se rohkeutta, kenties vastuunottoa vastauksen kuultuamme?
Kun kuulemme tai näemme jonkun olevan tarkoituksella ilkeä tai tekevän pahaa, kun annamme rahan ratkaista eikä oman tuntemuksemme, olotilamme. Kun meille määrätään lääkkeitä, vaikka tiedämme, että meillä on vain paha olla liian kylmässä, suorituskeskeisessä ja ihmisyyttä kunnioittamattomassa maailmassa. Kun kehomme ja mielemme ei halua suostua elämään luonnottomasti ja reagoi siihen aivan luonnollisesti kipuilemalla, oirehtimalla, väsymällä, masentumalla. Olisi huolestuttavaa, jos sisäinen viisautemme ei toimisi näin hyväksemme, vaan päästäisi läpi kaikki kohtuuttomat vaatimukset, luonnottomat tavat, joiden mukaan tässä maailmassa pitäisi nykyään tehdä töitä, elää ja toimia.
Kun päämotiivina ei olekaan enää kaikkien hyvinvointi, mielekkyys, intohimo, kunnioittaminen ja lähimmäisenrakkaus, vaan tuottavuus, ammatillisuus, hyötynäkökohdat ja omanedun tavoittelu.
Missä on aitous, läsnäolo, rehellisyys, myötätunto, koskettaminen, kuunteleminen, jakaminen, pysähtyminen ja inhimillisyys. Rohkeus olla tunteva, ajatteleva, rakastava ihminen – lähimmäinen toiselle?
Miksi kukaan ei kysy MIKSI? Miksi me suostumme tällaiseen, miksi haluamme tukahduttaa eri keinoin kaiken sen pahanolon, jota tämän johdosta luonnollisesti nousee. Lääkkeillä, alkoholilla, syömisellä, jatkuvalla menemisellä, shoppailulla, pelaamisella, televisiolla, ylenmääräisellä työnteolla, hiljaisuutta ja pysähtymistä välttelemällä. Ja samalla ihmettelemme lasten oirehdintaa, masentuneitten määrää. Lähes ainoa mitä yritetään tehdä, on kehitellä lääkkeitä ja keinoja, joilla saadaan ihmiset sopeutumaan toimimattomaan maailmaan, ihmiset, jotka ovat vielä tarpeeksi herkkiä ilmentämään meidän kaikkien yhteistä pahaa oloa – koko maailman pahaa oloa.
Haemme apua asiantuntijoilta, että joku kertoisi mikä minua vaivaa, mikä olisi minulle oikein, mitä minun pitäisi tehdä.
Miksi? Miten joku ulkopuoleltamme voisi olla oman itsemme asiantuntija. Miten joku ulkopuoleltamme voi sanoa, ettei minua mikään vaivaa kun kerran laboratorio kokeitten arvot ovat kohdillaan, vaikka oikeasti sattuu joka paikkaan ja on paha olla.
Miten joku ulkopuolinen voisi tietää mitä minun pitäisi tehdä elämälläni, mihin asioihin suostua tai olla suostumatta.
Miksi olemme kadottaneet kyvyn tai ehkä paremminkin uskalluksen kääntyä sisäänpäin, kuunnella sisältäpäin nousevaa tietoa, joka ilmenee tunteina, ajatuksina, olotiloina, kehon tuntemuksina – ja luottaa niihin.
Oma sisimpämme, sydämemme on paras asiantuntijamme kaikkeen itsessämme.
Toki joskus tarvitsemme konsultaatio apua terveydentilaamme ja muuhun liittyen, mutta silloinkin voimme kuulostella sisimmässämme miltä toisen arvio kuulostaa ja tehdä valintoja ja päätöksiä sen mukaan.
Miksi järjestelmien, byrokratian, teollisuuden, talouden ja kaikkien systeemien pyörittäminen on noussut pääasiaksi – läsnäolon, inhimillisyyden ja lähimmäisyyden kustannuksella?
Miksi suurimmat palkat maksetaan sellaisista töistä ja ammateista, joilla ei ole mitään tekemistä yleisen hyvinvoinnin sekä todellisen maailman ja ihmisten auttamisen kanssa?
Miksi on tärkeämpää säästää koulujen ja laitosten ruokamenoissa kuin panostaa laadukkaaseen, ravitsevaan ruokaan, joka lisää arki hyvinvointia, terveyttä, rauhallista ja tasapainoista olotilaa?
Miksi lasten,vanhusten ja sairaitten hoitamisessa pääasia on säästäminen ja tehokkuus?
Miksi kaikki ne kekseliäät ihmiset, jotka työkseen luovat meille tarpeita ja mielitekoja, eivät valjasta viisauttaan ihmisten todellista hyvinvointia lisäävien asioiden keksimiseen?
Miksi kaikille on ok, että käytetään tähtitieteelisiä summia rahaa sisäisen tyhjyyden keinotekoiseen täyttämiseen eikä sisäistä tyhjyyttä aiheuttavien tekijöiden vähentämiseen?
Miksi lähimmäistä ei auteta enää auttamisen vuoksi, vaan jos se on kannattavaa?
Miksi auttamisesta on usein kadonnut alkuperäinen tarkoitus ja tilalle on tullut tehokkuus, menojen minimointi, ammatillisuus, teoriatieto, hieno tekniikka ja kiire – vaikka usein pelkkä ihmisenä ihmiselle ajan kanssa oleminen riittäisi?
Miksi aikuiset tekevät hurjasti töitä, jotta raha riittäisi vapaa-ajan ”kuluttamiseen”, peleihin ja laitteisiin, jotka oikeasti vievät aikaa todelliselta läsnäololta?
Auttavatko nykyinen ihaltu sivistystaso, lääkkeet ja tekniikka todella meidän jokaisen perustarpeisiin tulla kohdatuksi, kosketetuksi, kuulluksi ja rakastetuksi? Ovatko ne hienoudessaan astuneet jokaisen ihmisen perusolemukseen kuuluvien ominaisuuksien tilalle, jotka moni meistä on siirtänyt taka-alalle arvostuksen puutteen ja naiviuden pelossa.
Jokainen meistä osaa koskettaa, olla läsnä, rakastaa, tuntea myötätuntoa ja empatiaa edes jossain määrin, ellemme peitä niitä ammatillisuuden, roolien ja asiantuntijan ylemmyyden taakse.
Jokainen meistä on ihminen koulutuksesta, elintasosta tai sukupuolesta riippumatta ja ihmisyyttä me voimme halutessamme jakaa jokaisen kanssa.
Yksi pieni kysymys – miksi, on niin merkittävä. Se kyseenalaistaa ns. itsestäänselvyyksiä, pistää miettimään syitä ja seurauksia, vastuuttaa, herättää, auttaa tiedostamaan, pysäyttää tavat ja tottumukset, näyttää motiiveja ja herättelee totuudellisuuteen.
Asiat eivät koskaan muutu peittelemällä ja hyssyttelemällä tai kiertelemällä ja kaunistelemalla, vaan nostamalla kissa pöydälle, puhumalla asioista niiden oikeilla nimillä, uskaltautumalla pois mukavuusalueelta ja tarpeen tullen kokemalla aiheellista syyllisyyttä, tuskaa ja kipua kun on tullut tehtyä väärin itseä, lähimmäisiä tai maailmaa kohtaan.
Aina on mahdollisuus tehdä uusia valintoja, muuttaa asenteita, ajatuksia, tapoja ja uskomuksia.
Avata sydäntään, opetella olemaan läsnä, kuulla, pyytää ja antaa anteeksi.
Koskaan ei ole myöhäistä alkaa kysymään miksi!
19.3.2009 copyright Sari Saario-Imponen