Luennot ja koulutukset
Pidän yrityksille, yhteisöille ja kasvatusalan ammattilaisille myös valmiita tai räätälöityjä
- koulutuksia
- kursseja
- luentoja
tunteista ja vuorovaikutuksesta lapsiperheissä ja kasvatuskumppanuudessa. Luennon pituus voi olla esim. 1-3h. Kurssit ja koulutukset voidaan sovittaa tarpeidenne mukaisesti aina muutaman kerran kursseista vuoden kestäviin koulutuksiin saakka – katso esimerkkijuttu Vartista 18.5.2011 sivulta 10.
“Vasta tämän koulutuksen myötä koen, että olen saanut mahdollisuuden oppia ne tarvittavat taidot, joita lastentarhaopettaja/kasvattaja tarvitsee työssään. Juuri nämä taidot ovat perusta ja kivijalka lasten kasvatustyössä!”
“Koulutus on antanut itseluottamusta ja uskallan nyt olla reilusti kasvattaja vanhempien edessä ja ottaa asioita rohkeammin esille kuin aiemmin. Se on ihana tunne!”
Nyt mahdollisuus myös Toimiva Koulu-koulutukseen, mikä on psykologi, perheterapeutti Thomas Gordonin menestyksekkäiden vuorovaikutusmenetelmien koulumaailmasovitus opettajille, koulun henkilökunnalle ja kasvattajille. Miten rakentaa oppimisen kannalta turvallinen ja avoin vuorovaikutussuhde oppilaiden kanssa? Miten ratkaista ristiriitoja luokassa? Soveltuu myös VESO-koulutuksiin.
Käytän koulutuksissani konkreettisia käytännön harjoitteita mm. vuorovaikutustilanteista havainnollistamaan opittavaa asiaa. Myös luovia menetelmiä kuten maalaamista, savella työstämistä ja mielikuvaharjoituksia yhdistän mielelläni elävöittämään tilaisuuksia, etenkin kun halutaan lisätä työhyvinvointia ja kannustaa omien voimavarojen löytämiseen.
Saan erityistä kiitosta kouluttajana helposta lähestyttävyydestä, innostavasta otteestani sekä huumorintajustani. Kursseillani pidetään eritoten elävöittävästä luennointitavastani, näkökulmia avartavista harjoitteista, inhimillisyydestä ja arkitilannekeskeisyydestä.
”Haluaisin lisää vastaavanlaisia koulutuksia ja sinun vetäminäsi. Sydämelliset kiitokset!”
”Plussaa on etenkin rauhallinen tapasi yksinkertaistaa tunnemyllerryksiä ja käsiteltäviä aiheita!”
”Koulutuksissa on voinut olla ihan oma itsensä ja tunnelma on aina ollut avoin ja luotettava.”
“Suosittelen koulutuksia päiväkodeille ja varhaiskasvattajille, jotta koko työyhteisö kykenisi vastaanottamaan näin tärkeää perustietoa tunteiden ja kohtaamisen maailmasta.”
Luennot ja kurssit voidaan pienryhmille pitää myös IlonHipussa. Erinomainen idea esim. perhepäivähoitajille, vanhempainryhmille ja yhdistyksille!
Hyvä idea työhyvinvointipäiviin, sisäisiin koulutustapahtumiin, virkistystapahtumiin tmv. tuomaan innostusta, avartamaan näkökulmia ja auttamaan voimavarojen löytymiseen!
Luentoaiheina mm:
-
Lapsen tunnekehitys - miten lapsen tunnemaailma kehittyy? Mitkä tekijät siihen vaikuttavat ja miten?
-
Lapsen tunnemaailman tukeminen – miten voin tukea lapsen tunnekehitystä? Miten auttaa lasta kasvamaan omaksi itsekseen, omaksi yksilökseen?
-
Perustietoa tunteista - miten tunnistaa omat tunteeni, entä toisen? Mitä tunteiden kanssa tulisi tehdä? Miten lapsuuden ja sukupolvien tunnekokemukset vaikuttavat minuun?
-
Lasten temperamenttierot ja niiden vaikutus kasvatuksessa
- Haastavan ja aran lapsen tukeminen – miten ottaa vastaan lapsen aggressiivisuus? Miten tukea hitaasti syttyvää lasta?
- Perheen vuorovaikutustaidot - miten kasvattaa hyvinvointia perheenjäsenten välillä? Miten ratkoa ristiriitatilanteita? Miten kuulla toista ja miten puhua niin, että toinen kuulee minua?
- Toimiva Perhe-kurssi soveltuu myös varhaiskasvattajille ja päiväkoteihin
- Vuorovaikutus- ja tunnetaidot koulumaailmassa - Toimiva Koulu-kurssi opettajille.
- Tunneopetustaitoja lapsille - miten lapsille ja lapsiryhmille (6-12v.) voi opettaa tunnetaitoja? Mitä menetelmiä niissä voi hyödyntää?
Kokoan mielelläni koulutuksen tai luennon myös muusta tunteisiin tai vuorovaikutukseen liittyvästä aiheesta, jos ryhmälläsi on joku tietty tarve.
Esim. vanhempainiltoihin voidaan sisällyttää juuri teille ajankohtaisia aiheita tai lapsiryhmässänne akuutteina olevia teemoja, kuten pettymysten sietäminen, lapsen tukeminen kouluun lähdössä, eskari-iän haasteet jne.
Ota yhteyttä – kerron mielelläni lisää!
Anne-Mari Jääskinen
Tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja
Tunnekouluohjaaja, Toimiva Perhe- ja Toimiva Koulu-ohjaaja, Logoart taideterapiaohjaaja -opiskelija (valmistuminen 8/2012)
Puh. 041-435 0000/ Anne-Mari Jääskinen tai anne-mari@ilonhippu.fi
Myös LogoArt terapiamaalauskursseja ja ohjauksia. Erilainen ja oivaltava tapa syventää vuorovaikutuskokemuksia mm. työyhteisön kehityspäivillä.
Kysy kokemuksista ja palautteista lisää!
IlonHipussa pidettävät Anne-Marin Tunneluennot ja muut kurssit löydät täältä.